Yhteistyö Kouvolan kaupungin kanssa jatkuu

Kouvolan kaupungin elinkeinojaosto päätti yhteistyön jatkamisesta kahdella vuodella Innokampuksen kanssa. Tarkoituksena on vakiinnuttaa itsenäistä ajatushautomotoimintaa kaupunkiin.

Innokampus toteutti Kouvolalle esihankkeen keväällä 2016, jossa aktivoitiin ja osallistettiin satoja opiskelijoita uudistuvan kaupunkistrategian ja Kouvolan elinvoimaohjelman rakentamiseen. Nuorten ajatuksista nousi erityisesti vahva halu osallistua kaupungin kehittämiseen. Nuoret kaipasivat myös enemmän mahdollisuuksia yrittämiseen ja työn tekemiseen.

Kouvolan kaupunki ja Innokampus tekivät sopimuksen ajatushautomotoiminnan perustamisesta Kouvolaan syksyllä 2016. Innokampus rekrytoi ja palkkasi 30 uutta Kouvolassa asuvaa ja opiskelevaa Innoagenttia töihin Innokampukselle. Ajatushautomossa vierailee viikoittain kymmeniä nuoria.

Ajatushautomo on paikka, jossa nuoret ja yritykset aidosti kohtaavat. Siellä pääsee vaikuttamaan oman kaupunkinsa kehittämiseen konkreettisesti, ja jossa oppii tämän päivän työelämätaitoja. Ajatushautomossa oppii luovaa bisnesajattelua ohjatusti kumppaniyritysten haasteita ratkoessa. Aiheet vaihtelevat kaupunkimuotoilusta tuote- ja palvelukehitykseen, myyntiin ja markkinointiin sekä kuluttajainsightien luomiseen.

”Pitkäjänteinen yhteistyö Innokampuksen kanssa on tuonut kaivattua uudenlaista konkreettista tekemisen meininkiä Kouvolaan. Ajatushautomotoiminta Kouvolassa on osoittautunut ainutlaatuiseksi toimintamalliksi, joka yhdistää paikalliset yritykset, organisaatiot ja nuoret kaupungin elinvoimaa tukevaksi kokonaisuudeksi. Nuorten osallisuus, yrittäjyysasenteen vahvistaminen sekä ajatushautomosta saatava työkokemus ovat juuri niitä elementtejä joista kaupungin elinvoima ja tulevaisuus rakentuvat. Olemme iloisia myös siitä, että Innokampus on yksi Viiramo-Kouvola HUBin toimijoista ja on sitäkin kautta tukemassa vahvistuvaa kehittäjäverkostoamme”, Kouvolan kaupungin kehitysjohtaja Harri Kivelä kommentoi yhteistyötä Innokampuksen kanssa.

Innokampuksen ja Kouvolan kaupungin yhteistyön jatkon tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa paikallinen innovaatio- ja bisnestapahtuma kaupunkiin. Tämän lisäksi tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä paikallisten yritysten, organisaatioiden ja nuorten välille. Innokampus luo vahvoja verkostoja, josta hyötyvät kaikki.

Ajatushautomotoiminta laajenee Hämeenlinnaan syksyllä 2017

”Hämeenlinna on pitkään tehnyt yhteistyötä Innokampuksen kanssa. Meille tärkeää on saada oppilaitosriippumaton, oma, nuorten ajatushautomo kaupunkiin. Tavoitteenamme on saada kaupunkimme nuoret ja paikalliset yritykset yhteistyöhön. Tässä kaikki voittaa; nuoret sitoutuvat Hämeenlinnaan ja yritykset saavat nuorten ennakkoluulotonta ajattelua busineksensa kehittämiseen” – kertoo Hämeenlinnan kaupungin tilaajajohtaja Markku Rimpelä.

 

Heli Jalava

 

Ⓒ Innokampus Oy 2016 | Kansakoulunkuja 3A, 00100 Helsinki | Y-tunnus: 2536983-2